tiistai 2. syyskuuta 2014

jäätelökone



Mirkun kummivanhempien kesämökin naapurissa asuvan mummon tilanne nousi puheenaiheeksi, kun Mirkku tapasi kummejaan sukukokouksessa erään keskikokoisen kaupungin hotelliketjuravintolan tilauskabinetissa.

Siinä hetkessä Mirkku alkoi päivittelemään asiaa sosiaalisessa mediassa. Vain muutamaa päivää myöhemmin oli joku perustanut mummokohtalon verkkoon ja se oli saanut tuhansia tykkääjiä ja lähes kolmekymmentäviisituhatta ystävää.

Eräs aktiivi keksi, että voitaisiin jalkautua ja ottaa tilanne haltuun konkreettisesti, auttaa mummoa joukolla. Tämä ajatus synnytti valtaisan määrän pieniä mummoja jotka tykkäsivät ajatuksesta.
Päätettiin aika, jolloin kokoonnuttaisiin mummon pihalla.

Kun kokoontumispäivä koitti, ilmaantui mummon pihalle neljä ihmistä. Yksi heistä ilmoitti heti, että hänellä oli kiire joogatunnille, mutta hän halusi pistäytyä ottamaan muutamia kuvia tilanteen hermolta päivittelyä varten. Toinen, jo hieman iäkkäämpi nainen kertoi olevansa aivan uupunut, sillä hän oli ollut edellisenä päivänä vapaaehtoistyössä, jossa tehtiin suursiivousta syrjäytyneelle hamstraajalle. Nainen ei ollut varma kestäisikö hänen selkänsä enää minkäänlaista fyysistä rasitetta. Kaksi muuta paikalle tullutta kertoivat tulleensa oikeastaan tilaisuuteen vain tapaamaan hankkeen käynnistäjää, sillä tämä oli lainannut heiltä aiemmin kesällä aivan uuden jäätelökoneen, eikä ollut palauttanut laitetta, eikä ollut sen jälkeen vastannut puhelimeen. Paikalla piipahti pikaisesti myös paikkakunnalla ilmestyvän lehden toimittaja, joka otti pihalla seisovasta nelikosta kuvan ja kurvasi sitten uusiin tehtäviin, varmistaen vielä, että kyse oli mummon pelastamisperformanssista, eikä eräästä toisesta sosiaalisen median inspiroimasta tapahtumasta, jossa siinäkin oltiin välittämässä hädässä kärsivästä lähimmäisestä.

Kun henkilöt olivat häipyneet pihalta yksi kerrallaan, nurmelle jäi muistoksi kätevän cityauton renkaan jäljet sekä palloksi puristettu nikotiinipurukumin kääre. Mummon talon ikkunassa verho vähän heilahti.  



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.