Kieleni minut tekevi,
aivoni ajat se epeli veteli.
Lähteeni laulaa vaik katosit,
sanojeni sävel täyttää taloni,
suku ihmisen kannoissa näkyili,
veet silmään piian ohjaili.
Laji on kortta keräilevä,
sonnat suussa hyvin sulavat,
perseet paksuimmat penkillä,
kielet kieroimmat pöydällä,
tajua ei mailla halmeilla.
Katsoin sivusta sitäkin,
kun meni metsät meklareille,
kalliot kilon paloiksi,
huutamaan jäi hornan kenttään,
yksin horkassa orava,
huusi päivän huusi kaksi,
kunnes kuoli karjuttuaan,
maahan kokonaan kaatui.
Tämä on näky elosta,
kun perse nousi mestariksi,
ja sielu survottiin suohon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.