keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Julkinen

Sarja pohti ja Pasko kertoi. Julkinen teki tekstin ja Julkinen ohjasi. Julkinen siinä näytteli ja Julkinen avusti. Julkinen sitä parjasi, näin Julkinen mainosti. Julkinen jakoi palkinnot, jotka Julkinen keräsi. 
Julkinen taivaalla lensi, Julkinen uskalsi, Julkinen otti lasin ja muovia oksensi. Julkisen kaikki kaverit vieressä taputti.

Varjossa vaari kysyi lapselta miksi hän haluaisi tulla isona. Lapsi ei sanonut kuten äitinsä, että haluaisi tulla Julkiseksi, vaan hän sanoi, että hän haluaisi omia Julkisia, sillä ne tekevät mitä vain ja ovat niin ollakseen, että niiden katseleminen naurattaa aivot mustaksi huumorista ja se on kaikkien lempiväri kodissa.

tiistai 19. helmikuuta 2013

susi ja sun polves


Oi sinä, viisain silmin nähnyt ja päällä ajattelun kautta toimiva vallan väen joukon ylin susipelkuri, nilviäisrunsaan verkon pätevä menestyjä, korotettu viihtyjä ja ihminen, ilmoja ylemmäs ylettyvä, moottorein eteenpäin pöristävä. Ympärilles kun on tarttunut kaikkinainen huippu kaltaisias, se tämän huikeuden entisestään kultaa, korottaa, ja kun alati vain lisää sataa samaa, siis mahtavuutta ystävineen, se neroudeksi ennen näkemättömäksi kasvaa. 
Ylin yksi siis on kauhu sun silmiesi munassa. Se metsissä hiipii, sua vaanii siellä ja velan päällä makailevaa hometaloas.
Et pelkää hullun naapurisi puukkoa, sen, joka viinapäissään riehuu, et raivopäätä, joka ratin takaa hammas irvessä lentää tuolla pellon reunan valtatiellä juuri kun törmäystä etsii. Ei huoleta sua lapses huominen, ei tylsän mielen miehen sahan yliterävän kanssa haavoitettu elämisen oksa.
Näkivät kaikki, kun sait kiinni kuivan kärpäisen näköisen nenäs korkeudelta tuon hämärän häkin langoista! Haa, taitavuutta, huusivat kaikki! Ken vain saattoi todistaa todeks kahistelun, rutistelun, paperisen pussin – ja yhden käden voimin vain! Tykkäämistä se tietää nykyisin, kuten housuostos tai maineteko sen kaltainen, siinä tietopöytäs pallilla kun istut ja viisastelet ruutuun kasvun ismis ja alkeelliset vitsis.
Ah, heikot siinä pyörtyivät jo viikko sitten, niin vaikuttavaa kaikki ja tietäväistä!
Mut siellä, virtuaalituolis alla suden varjo jaloissas viisauksias nyt tarkkailee ja pakosta joutuu kertomaan; sun jalkas vaikka vasta pesetitkin ja varpaas hajustit, sun sukupolves haisee. Suden tarkka nenä haistaa, kaartaa kaukaa lemusi kauhean, missä asutkin.




torstai 14. helmikuuta 2013

Impitalvivaara ja saatananvalvojat - renesanssi

Tue ystävä mummonpistäjäisiä tuota noin käynnistämiseksi kohti täyden kapasiteetin vuotoja.

(Viitaten: Suolasuinen Kirjallisuuden Seula 9.5.2012, 18.5.2012 sekä 9.11.2012)

torstai 7. helmikuuta 2013

Suomi 2013


Oodi hänen kätensä tutinalle

Hänen aseensa tutisee hänen kädessään ja tämä tutina saa aikaan aseman, kuilun, johon vanhat haavat suistuvat. 
Jää vain runous, joka vapisee, kertoo tutinasta, kuvaa kättä, asetta ja kuilua.
Runous hakee kuilusta tutinaa ja aseita, kantaa niitä kuin kirppuja.

Pöydällä on palkittu omena joka kuorittiin. 
Pöytä ei tutise, omena ei tutise. Vain runous tutisee, sillä se se on tehtävä.
Tutiseva runo katsoo omenaa pöydällä. Omena ei tutise.
Omena syöttää itseään pöydällä. Pöytä ei tutise.

Omena näki nuorena unta omasta armeijasta, mutta koska sotaa ei kuulunut, se alkoi kirjoittaa sitä, sillä sen suvussa oli ollut paljon taitavia kaikkialla roikkumassa ja hilpeää tappamista odottamassa. Aseensa kiiltävät kuin tyhjät silmämunansa ja aikansa kun tapetaan, taas rauha maittaa ja runoin lauluin saastaa muistellaan.


Juuri nyt tapahtuu se, että pöytä tutisee, omena kuoli ja kuori eräät rumasti mennessään. Nyt kuollut omena juhlii ystävineen ja kadehdittu mätä valuu pitkin pöytää.


lauantai 2. helmikuuta 2013

hoi!


Olen monta vuotta ollut nainen, jolla on ollut ongelmia pitkään, varsinkin päivällä. Lääkärille en ole uskaltanut mennä, koska en halua ottaa häntä hännästä.
Näin muutama minuutti sitten mainoksen. Tilaa se tuokin jos otan ja tilaan tuon, nyt voi nousta rappusia ylös nopeasti.
Kauan eläköön mania penkistä! Kiitos teille jotka olette kehittäneet manian penkistä -tuotteen!
Nyt ihan lämpenee kokeilemaan maan maniaa penkistä! Piisaa hallissa nyt mania penkistä tilausta, kun minulla oli ollut ongelmia pitkään, varsinkin päivällä.